tiistai 1. huhtikuuta 2014

WH40K Apocalypse - Crossroads of Death

Apocalypse -kauden ensimmäinen taisto käytiin viime viikonloppuna hyvissä puitteissa Poromagian Fight Clubilla. Tämä oli toinen kerta, kun Noppakerhon delegaatio sai käyttöönsä Fight Clubin kelpo tilat isoon mittelöön, iso kiitos siitä jälleen isännälle!

Taistelu oli yhteensä 24 000 pisteen taistelu, jossa vastakkain olivat 12 000 pisteen Eldar - Marine vs. Kaaos - Tyranid liittoumat. Taistelun skenarioksi valittiin uuden Apocalypse -sääntökirjan Crossroads of Death skenario. Skenarion mukaan vastapuolet asettivat delployment pisteeensä ympäri pöytää 48" päähän toisistaan, joten kyseessä ei ollut perinteinen linja vastaan linja taistelu. Aluksi skenario tuntui hieman oudolta, mutta tuo "häröpalloksi" nimetty skenario osoittautuikin hauskaksi ja mielenkiintoiseksi peliksi, joka tuotti jatkuvasti vaihtelevan tilanteen taistelukentälle. Se osoittautui sen verran hauskaksi, että päätimme ottaa sen uudelleen ohjelmaan seuraavassa Apossa.

Koska Apossa on mahdollista tuoda pöydälle normaalipeleistä poikkevia joukkoja, niin siitä sitten koetetaan ottaa kaikki irti. Näin ollen taisteluun tuli Apo -porukkamme tapaan paljon tehokkaista ja suorastaan hurjia yksiköitä ja

Apocalypse formaatioita, joista erityisen maininnan ansaitsee lähes kuolemattomat Tyranidien Carniflex  ja Hive Tyrant formaatiot, sekä tietenkin jo aiemmista taisteluista tuttu Biotitaani. Tuntui, että noilla ötököillä oli lähes ilmiömainen kyky selvitä tulituksesta ja regeneroitua aina takaisin täyteen kuntoon hyvienkin osumien jälkeen. Sen lisäksi ne käytännössä kävelivät läpi taloista ja panssareista, kuin ne olisivat olleet paperia. Aika hyytävä kokemus, näin vastapuolen näkökulmasta.

Tällä kertaa Imperiumin puolella oli hyvä määrä lentokalustoa, pari Eldar hävittäjää ja kaikkiaan kahdeksan Imperiumin konetta. Koneista ehdottomaksi kuninkaaksi nousi vasta vahvuuteen valmistunut Fire Raptor, joka otti tililleen kaikkiaan kolme demoniprinssiä, ja selvisi parista "puppet master" taiasta.

Ilma oli siiis sakeana lentokalustoa. Oli haukaa, kun koneita tuntui olevan jäljellä kaikille reservikierroksille. Tämä piti myös vastustajan varpaillaan, sillä nopeat koneet muodostivat uhkan lähes kaikkialle taistelukentän yllä, ja miltei jokainen kuljetti sisällään joukkoja laskettavaksi strategisille objektiiveille.

Kuten jo mainitsin, peli eteni vaihtelevasti, niin että joukkoja ilmaantui mukaan taistoon eri suunnista, ja jälki oli sen mukaista. Apocalypseissa saa sen mukaan sen verran raskasta tulivoimaa, että
usein reservistä ilmaantuneilla yksiköillä oli vain yksi kierros aikaa tehdä tehtävänsä, jonka jälkeen ne paloivat, sulivat, höyrystyivät, tai ne revittiin kappaleiksi vihollisen vastaiskussa. Mitään eeppistä tilannetta ei oikeastaan tapahtunut, vaan taistelu eteni molempien osapuolten jakaessa toisilleen tehokkaiden yksiköiden iskuja, ja vastaiskuja. Tuho oli paikka paikoin nopeaa ja totaalista, Apoa parhaimmillaan!

Lopulta saimme päivän aikana pelattua neljä täyttä kierrosta, mikä on ihan normaali suoritus näin suurilla armeijoilla. Aikaa taistossa paloi noin kahdeksan tuntia tehokasta peliaikaa, mikä alkoi jo iltapäivästä tuntua jaloissa, ja muutenkin fysiikassa.

Tässä tilannekuvia taistelukentältä:

Taistelukenttä pohjoisesta nähtynä
Näkymä etelästä
Imperial Fist ja Alaitoc craftworldin joukot lähtöasemissa.
Imperiumin panssarit vyöryvät solaan.
Fire Drake metsästää saalista.
Fire Raptorin "tuotantopää", tämä tykki niitti demoneita kuin halla viljaa.
Regis II rykmentin Vendetta lähestyy kohdetta.
Kersantti käskyttää miehiään eteenpäin.
Sulavalinjainen Eldar hävittäjä lentää pinnassa.
Maataistelukoneiden kuningas Fire Raptor työssään.
Biotitaani ja sen urheat vastustajat.
Tuhoutumattomia jättiötököitä tulvi kaikkialla.
Pienet vastustajat jättiläisen jaloissa.
Terminaattorit selvisivät kuitenkin kolme täyttä kierrosta, kunnes lopulta kapteeni kaatui urhoollisesti.
Lisää Kaaosta vyöryy mukaan taistelun loppupuolella.
Koko päivän jatkunut hurja mittelö hiipui lopulta, ja kun tilannetta tutkittiin tavoitteiden saavuttamisen kannalta, todettin että taisto päättyi ratkaisemattomana. Molemmat olivat saavuttaneet saman määrän strategisia tavoitepisteitä. Tämä vaatii ehdottomasti uusintaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti