keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Black Powder - Tonava -kampanja Itävalta avaa pelin

Käynnistimme Antin kanssa jonkin aikaa suunnitteilla olleen Black Powder Tonava kampanjan. Nimensä mukaisesti kampanjamme on inspiroitunut Napoleonin sotien vuoden 1809 taisteluista, joita käytiin Tonava joen varrella. Austerlitzin tappion jälkeen Itavalta oli joutunut nöyrtymään Napoleonin edessä ja vihdoin vuonna 1809 tuli tilaisuus kostaa, niiin Itävalta hyökkäsi nopeasti ja voimakkaasti Ranskan vasallivaltioita vastaan aloittaen sodan.

Tämän pohjalta aloitimme siis rauhallisesti etenevän kampanjan, joka ammentaa noiden historiallisten tapahtumien taisteluista, eskaloituen jossain vaiheessa vuoden 2014 kesällä Wagramin taisteluun. Ajatuksena on käydä yksi taistelu kerran kuukaudessa. Tänään oli kampanjan avaus ja Itävallan ensimmäinen siirto, jossa Itävallan ja Brunsvickin yhdistetyt joukot iskivät Baijerilaiseen rajakaupunkiin tavoitteenaan valloittaa kaupunki ja sen viereinen tien risteys. Raja oli ylitetty ja kanuunat puhuivat jälleen.

Taistelu alkoi kun 12 pataljoonan vahvuinen itävaltalaisdivisioona vyöryi kohti Baijerilaisen prikaatin puolustamaa tienristeyskylää. Itävaltalaiset etenivät reippaasti kolonnissa kohti kylää ja risteystä. Puolustavat baijerilaiset siirtyivät kylän takaa sen sivuille parempiin asemiin ja valmistautuivat vastaanottamaan hyökkäyksen.
Itävallan kolonnat valmistautuvat hyökkäämään.
Itävalta jatkoi hyvää etenemistä ja baijerilaiset levittäytyivät oikealla sivustallaan linjaan saadakseen tehoa tulitukseensa. Baijerilaisten onneksi kaksi prikaatia ranskalaisia saapui taistelualueelle edeten johti hyökkääjää. Hyvin edennyt Itavalta kohdisti vahvan joukon baijerilaisten oikeaan sivustaan, ja sillä sivustalla alkoi linjassa olevien prikaatien koko taistelun kestänyt tulitaistelu, joka juuttui vähitellen paikalleen. Brusnvikkerit ottivat kohteekseen kylän, jonka vyöryttäminen alkoi menestyksellä. Koska Itävalta keskitti enemmän voimaa Baijerin oikeaan sivustaan, niin vasen sivusta jäi vähemmälle vahvuudelle. Ranskan saapunut vahvistusjoukko otti juuri tämän vasemman sivustan vahvan prikaatin hyökkäyksen kohteeksi, tavoitteenaan murtaa Itävallan oikea sivusta.
Kylä ja tienristeys
Brusnvikkerit mursivat kylään puolustaneen baijerilaisen kevyen jalkaväen pataljoonan, joka vetäytyi taistelusta, ja voitokkaat Brunsvikkerit valloittivat sen puolestaan. Baijerilaisten ja itävaltalaisten tulitaistelu linjassa jatkui. Ranskan vahvistukset valmistautuivat
hyökkäämään vasemmalla sivustalla.

Ranska hyökkäsi kolonnissa vasemmalla sivustallaan, mutta ei onnistunut murtamaan Itavallan linjaa, joka piti sitkeästi pintansa. Ranskan tykistö tulitti kylän vallanneet brunsvikkerit pakosalle, mutta ranskalaisten vahva hyökkäys alkoi horjua. Tässä vaiheessa taistelun kulku muuttui ja  Itävallan vastaisku oli tuhoisa. Koko Itävallan linja avasi tulen viholliseensa, ja tulitus hajotti neljä pataljoonaa välittömästi. Ranskan ensi-isku oli pysäytetty. Seuraava ranskalaisten hyökkäysyritys oli jo sen verran ponneton, että taistelu alkoi kääntyä Itävallan eduksi.

Baijertilaisten ja Itävallan linjat käyvät kuluttavaa tulitaistelua.
Ranska on lyöty takaisin ja valmis vetäytymään.
Lopulta tulitusta käytiin lähietäisyydeltä.
Kevyen ratsuväen oma sota hieman erossa muusta rintamasta.
Kevyen ratsuväen prikaatit kävivät hieman muusta taistelusta erillisen taistelun keskenään ilman varsinaista tulosta ja lopulta niiden väkinen taistelu jäi ratkaisemattomaksi.

Lopulta Ranskan vasen sivusta oli lyöty ja baijerilaisten sitkeästi puolustanut jalkaväkilinja niin rikki ammuttu, että ilman lisäreservejä, ranskalainen kenraali komensi armeijansa vetäytymään.

Taistelu oli päättynyt ja Itävalta antoi Ranskalle verisen nenän tällä kertaa.

Kampanjamme jatkuu joulukuussa.

2 kommenttia:

  1. Kenulla on komea kärry, niin sitä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on, ja se muuten istuu sisällä rennosti ja lukee kirjaa :-D

      Poista