torstai 13. syyskuuta 2012

Force on Force - Lt down!

Force on Force kampanjamme Alpha Sierra jatkui Brittien sektorilla. Operaatio käynnistyi, kun Brittien jalkaväen puolijoukkue oli partioimassa vuoristokylän leipeillä, ja tähystämään lähteneet luutnantti ja korpraali saivat osuman vuorilla piileskelleen tarkka-ampujan luodeista.

Brittien tuliryhmät aloittivat etenemisen kohti tahystäjien kaatumispaikkaa, ja joutuivat heti kylässä piileskelleiden kapinallisten avatessa tulen monesta suunnasta miltei samaan aikaan. Konekivääriryhmä sain myös ensimmäisissä tulenavauksissa vakavat osumat, mutta lääkintämies onnistui palauttamaan toisen kaverin toimintakuntoon, kunnes sai itse osuman katolle hiipineen tarkka-ampuja Dragunovista.Tilanne tuli melkoisena yllätyksenä Britteille, ja tuliryhmien momentti hävisi hetkeksi, kun tulta saaneet ryhmät joutuivat suojautumaan ja paikkaamaan haavoittuneita joukkuetovereitaan. Tilanne vaikutti kaoottiselta.

Toinen Brittien tuliryhmä pääsi kuitenkin etenemään sivustasta unikkopellon suojissa kohti luutnantin ja korpraalin kaatumispaikkaa, kun toinen ryhmä samaan aikaan sijoittui taloon ja keskittyi torjumaan kapinallisten hyökkäystä kolmesta suunnasta. Lopulta taloon linnoittautunut tuliryhmä sai osumia, ja joutui vetäytymään rakennuksesta.

Tilanne paheni edelleen, kun kapinalliset saivat osan kylästä raivostumaan ja tarttumaan aseisiin, kapinallisvahvistusten - teknikaalin ja parin moottoripyörän - virratessa liittymään taisteluun. Avain kuin tilanteen kruununa, vuorille sijoittunut tarkka-ampujaryhmä poimi Brittejä tarkalla tulellaan.

Kylä kuhisee kapinallisia.
UAV kuvaa kylästä operaation alussa.
Kapinallisten sniper, joka pudotti lääkintämiehen.
Kapinallisjohtaja kyläläisten ympäröimänä, kohta he liittyisivät kapinaan...
Toinen tarkka-ampujatiimi vuoren rinteellä.
Juuri kun tilanne näytti pahimmalta, saivat Britit tuekseen uuden tuliryhmän omasta joukkueestaan ja tarkka-ampujatiimin, jotka saivat tilanteen kääntymään niin, että kapinallisten aloite näytti menneen. Loppu taistelusta oli Haavoittuneiden Brittien taistelua aikaa vastaan, jonka aikana nämä keskittyivät suojaavaan tuleen ja suojassa pysymiseen. Kaikista vastoinkäymisistään huolimatta, Britit saivat haettua luutnantin ja korpraalin hoiviinsa unikkopelln reunalta, ja luutnantti todettiin vielä, vain lievästi haavoittuneeksi.

Teknikaali on saanut osuman ja moottoripyörät liittyvät taisteluun.
Brittien tuliryhmä pääsee kaatuneiden luo.
Taistelun loppupuolella, talon katolla on paljon haavoittuneita Brittejä.
Loppu taistelusta meni suojissa nuoto-osastoa odottaessa.
Taistelu on erittäin kova ja Britit joutuivat todella hurjaan tulikasteeseen ensimmäisessä tehtävässään, mutta peri.Brittiläiseen tapaansa he saivat homma hoidettua ja luutnantin takaisin. Tappoit olivat tosin kuluvan kampanjan raskaimmat, kaksi sotilasta kaatui ja yksi haavoittui niin vakavasti, että joutui lääkintälennolla takaisin kotimaahan, Brittien joukkue sai heti ensimmäisen tehtävänsä jälkeen kolme uutta täydennysmiestä, joista yksi toisin oli paljon nähnyt veteraani.

Kampanja jatkuu ja uusi Royal Marine FOB perustetaan jokilaaksoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti