torstai 26. huhtikuuta 2012

Force on Force - Super Six-Four

Force on force taistelut Itä-Afrikassa jatkuivat, ja kokoonnuimme viikolla pelaamaan uudelleen Day of the Ranger kirjan skenarion "Last stand of Super Six-four". Edellisellä kerralla kutkuttamaan jäänyt skenu, suorastaan vaati uudelleen pelaamista.

Pelissä kohteena on pudonnut kopteri, jonka lentäjä (Durant) on liikkumattomana, aseenaan konepistooli. Pelikentän laidalta aloittavat kaksi Deltaa etenemisen kohti kopteria, tavoiteenaan suojata lentäjää kuuden turnin ajan. Tästä lähdettiin...

Pelasimme kaksi peliä, koska ensimmäisessä muutama sääntö meni vähän pieleen, ja rikkoi pelin kulun. Pelasimme mm. out of contact moven väärin.

Ensimmäisessä pelissä Deltat toimivat eritäin varovaisesti liikuen ryhmän kohti kohdettaan. Kohde saavutettiin toisella turnilla, ja sen jälkeen alkoi piiloleikki, jossa piileskelevät Deltat yrittivät pysyä pois vihaisten somalien näköpiiristä. Passiivinen pelityyli, johti lopulta siihen, että somalit pääsivät lopulta tulittamaan Deltat kumoon.

Toisessa pelissä vaihtui Deltojen komentaja (pelaaja), ja tällä kertaa varovaisen aggressiivinen pelityyli tuotti hyvää tulosta. Deltat liikkuivat varovasti, ampuen kuitenkin fiksusti ja tehokkaasti eliminoiden somaliryhmän kerrallaan. Samalla Deltat onnistuvat pysymään suojassa, ja kun somalit eivät vielä edes onnistuneet aina havaitsemaan "stealthy"Deltoja, niin homma toimi aina viidelle turnille saakka. Kuudennen turnin alussa Deltat olivat linnoittautuneet taloraunioon, ja saivat vielä elvytettyä edellisellä kierroksella osuman saaneen lentäjän, ja uskomattoman tuntuinen voitto häämötti. Mutta ei, lopulta peli loppui kerrassaan elokuvamaiseen last standiin, jossa lähes viisikymmentä somalia tulitti Deltoja lähietäisyydeltä, ja Deltat vastasivat tuleen teholla, kunnes kaatuivat yksi kerrallaan raunion lattialle ammuttuaan viimeisen laukauksen. Peli päättyi kuudennella kierroksella tiukkojen tilanteiden jälkeen, mikä peli ja mikä fiilis!

Toinen peli meni ihan kuin "Blackhawk down" -leffassa!

Kaupunki juuri Super six-fourin putoamisen jälkeen. 
Kadut ovat vielä hiljaisia...
We have Durant's bird down, sir!
Asemiehet lähetyvät putoamispaikkaa.
Aseistettuja somaleja ilmestyy kaikkialta!
Deltat lähtöasemissa. 
Moving to the crash site!
All clear, lets move!
Lentäjä päässyt ulos kopterista.
Somalit lähestyvät joka suunnasta... 
Check you sector, Gordy!
Suuri joukko siviilejä ja asemiehiä kokoontuu keräämään rohkeutta ennen hyökkäystä.
Kaikilla kujilla on asemiehiä! 
Tilanne kiristyy!
I need a magazine!
Lopulta tulos on vääjäämätön, viimeinen Delta sniper pitää puoliaan, vielä hetken.
Tässä ryhmä, joka tulitti viimeiset sarjat kaataen viimeisen Deltan!

Kuten jo sanottu, kerrassaan upea toinen peli! Täpäriä tilanteita, nopeita tulitaisteluja ja ihmeellisä pelastumisia, kunnes jännitys tiivistyi pelin viimeiselle kierrokselle. Ei voi muuta, kuin suositella. 

Day of the Ranger was over...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti